PELI, JOKA EI SUOSTU KUOLEMAAN.
Näin otsikoi ruotsalainen Malmön yliopiston liikuntatieteen apulaisprofessori Torbjörn Andersson tutkimuksensa sekä tarinansa jääpallosta ja sen suhteesta ruotsalaiseen urheilukulttuuriin. Tarinalla lienee kontaktipintoja myös suomalaiseen jääpallokulttuuriin.
Otsikkoa on toisteltu myös Suomessa, varsinkin nyt, kun kaivattu ja odotettu hallihanke on taas kerran vastatuulessa. Suomessa, kuten Ruotsissakin jääpallo lajina ankkuroituu kuitenkin syvemmälle jään pintaan, sen perimmäisiä tarkoitusperiä ja tehtäviä ovat kansalaisyhteiskunnan palveleminen ja vaihtoehdon tarjoaminen sekä lajin harrastajille että koko yhteiskunnalle.
Jääpallon tulevaisuus on turvassa, jos laji pysyy nykyisessä dynaamisessa menossa mukana. Lajin on pystyttävä sopeutumaan yhteiskunnan uuteen rytmiin, on löydettävä keinot lajin nykyaikaistamiseen, mutta pidettävä silti mielessä perinteet. Ruotsista saa hyvät neuvot ilmaiseksi, seurataan vain kehitystä sveanmaalla ja tehdään perässä. No, ei nyt sentään, mutta sinne päin, onhan siellä onnistuttu säätämään lajille oma tilansa, joka menestyy ja voi hyvin. On siis edettävä askel askeleelta.
Nyt jos koskaan elämän ja kuoleman kysymys on halli. Ja niitä tulisi saada rakenteille useita. Millä rahalla, sitä en tiedä, mutta tiedän niiden sijoittuvan pääkaupunkiseudulle sekä suomalaisiin jääpallokeskuksiin, joissa nähdään selkeä markkinarako ja mahdollisuus integroida investointi kansalaisten liikuntaan ja sitä kautta hyvinvointiin.
TV:n vaikutus yhteiskuntaan ja kansalaisiin on kiistaton. Suomessa YLE näyttää lajistamme yleensä vain loppuottelun, kiitos siitäkin vähästä. Ehkä saamme sen minkä ansaitsemme ja juuri siksi lajin on kehityttävä, sen harrastajapohjaa tulee kasvattaa, siitä tulee tehdä kiinnostava vaihtoehto yleisölle, nuorisolle sekä edustustasolle. Silloin olemme ansainneet näkyvyyden ja palstatilan, julkisuus tulee sen myötä. Koska on niin, että harrastajamäärät kertovat medialle mikä kansalaisia kiinnostaa ja mitä halutaan nähdä ja kuulla.
Maaseudun jääpallokaupungit tulevat muodostumaan lajin harrastuksen keskuksiksi, joissa eri maakuntien erityispiirteistä kumpuava mentaliteetti värittää ja rikastuttaa lajia, antaa lajille heimokulttuuria sekä lujittaa yhtenäisyyttä. Syntyy oman kaupungin/maakunnan tuote, Seura.
Fanikulttuuri tulee lajin menestymisen myötä, väriä tunnustetaan ja sen ympärille vihkiydytään, siitä tulee jopa elämäntapa perheittäin omien lasten harrastusten myötä. Torbjörn Andersson tarkastelee laji- ja fanikulttuuria Ruotsissa loppuotteluiden kautta. Finaali, kauden loppuhuipennus, kerää pelipaikkakunnalle valtavat määrät faneja, jopa enemmän, kuin jalkapallossa. Se on perinne, josta ruotsalaiset eivät halua luopua.
Perinteet siis elävät Ruotsissa ja jääpallo elää perinteiden ja nykyajan välillä sopeutuen aikaan sekä tapoihin. Siksi se onkin menestyvä vaihtoehto harrastajille.
Jääpallo syntyi Englannissa joskus 1700 luvun jälkeen, 1800 luvun puolenvälin paikkeilla Nottingham Forest Football and Bandy Club oli ensimmäisiä seuroja, joissa pelattiin bandyä. Kansainvälisyys on elinehto monelle, niin jääpallollekin. Kansainvälinen jääpalloliitto FIB on tehnyt hyvää työtä, harrastuspohjaa on laajennettu ja laji hamuaa tosissaan olympialajiksi. Parhaaseen a-ryhmään kuuluvat Ruotsi, Norja, Suomi, Kazakstan ja Venäjä, lajin MM-turnauksiin on osallistunut toistakymmentä maata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti