PIENIÄ SIIVUJA HALLIN KUPEESTA

Jääpalloilijat ja pikaluistelijat ovat kulkeneet käsi kädessä, puuhanneet ja touhunneet huonolla menestyksellä hallihanketta, lyöneet päätään hallihankkeen haaveiltuun seinään.  

Onko koputtelu tuottanut tulosta?  Nooh, ainakin mainitut piirit ovat saaneet aiheesta luettavakseen, eivät koettavakseen, kuten tiedämme. Lappeenrannassa oli lähellä, mutta sitten tipahti. Nuolaisusta ei kannata olla huolissaan , asia oli jo periaatteessa hyvällä mallilla, mutta se ei milloinkaan ehtinyt mukaan tarvittavaan rahoitussuunnitelmaan.  Yrittänyttä ei laiteta ja yritetään uudelleen, kerrotaan sanotun.

  

Aloitetaan sitten taas alusta, olisiko jo vihdoin jääpalloilijoiden ja pikaluistelijoiden sekä luisteluharrastajien vuoro.  Tarvitaan tilat ja mahdollisuus harrastaa muutakin jääurheilua, kuin kustannuksiltaan mittavaa ja käyttövuoroihin sidottua jääurheilua, tarjota laajempi vaihtoehto nuorison ja kansalaisten liikuntaan ja sekä harrastamiseen.  Luistelulla, pika- ja taitoluistelulla, niiden pallopelikaverilla, jääpallolla on Suomessa pitkät perinteet.  Minne ne ovat oikein hukkuneet.  Eivät oikein minnekään, harrastajat vain ovat jääneet ilmastonmuutosten loskaan, jäätäkin on luistinten alla, mutta ei kattoa, eikä seiniä.  Nykyisten jäähallien jäävuorot ovat kortilla ja maksavat maltaita, läheskään kaikki halukkaat eivät pääse harrastamaan, puhumattakaan yleisöluistelusta ja harrastepelaamisesta säällisissä olosuhteissa.

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriksi nousee menestynyt pikaluistelija Mika Poutala.  Työsarkansa on suomalaisten nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksen vaaliminen niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin tasolla.  Lukija saattaa ajatella tässä olevan entisellä pikaluistelijalla ja nykyisellä poliitikolla tuhannen taalan paikan, aikakin oman lajinsa suhteen.  Ei liene poikkeuksellista, ei ainakaan kohtuutonta, että hieman kotiinpäinkin kiskottaisiin ja pallopelikaverille.

Ison jään halliratkaisu odottaa paikkaansa suomalaisessa urheiluharrastuksessa, siihen tarvitaan valtion rahoitusta, kunnallista- sekä yksityistä pääomaa sekä roimasti valoisia katseita suomalaisen liikunnan ja hyvinvoinnin puolesta.

 

 

 

 

EVAKKOAIKA

Lähemäki, Urheilupuisto, hra Hännin hauta vai mikkeliläisen bandy-kulttuurin hauta?  No, kaikissa näissä ratkaisuissa tarjotaan pelialustaksi ensisijaisesti luomujäätä, käytännössä mahdotonta ratkaisua.  Se tie lienee käyty jo loppuun ja koettu luistelukelvottomaksi.

Ensisijainen pelipaikka on ehdottomasti Hänninkenttä ja sen tekojää alustana, vaikka sekin on rakennusvaiheen aikana haastava ratkaisu.  Kuitenkin jääpallon kannalta ainut elävä valinta, siksi myös Kampparien johto ja jääpallopiirit sietävät siirtymäajan bajamaja-kulttuurin sekä pohjoispäätyyn rakentuvan parakkikylän, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kuvalainaus Mikkelin kaupunkilehden sivuilta

Pallo on nyt Mikkelin kaupungilla.  Kirjoittaja tuntee kiitollisuutta kaupungin päätöksestä rakentaa huoltotilat, investointi on mittava. Kuten kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen korostaa, on se mikkeliläisen liikunnan, koulujen, päiväkotien sekä seurojen kannalta välttämätön ja kaupunkilaisten elinvoimaa lisäävä ratkaisu.

Saatetaan ajatella, että nyt rakennetaan marginaalilajille liian kalliisti.  No, uudet huoltotilat palvelevat eri lajeja ympärivuotisesti, mahdollistavat niiden harrastamismahdollisuuksien kasvun, toimivat osana mikkeliläisten liikuntaa.  Kirjoittaja uskoo, että jääpallon asema marginaalilajina ei ole "kirkossa kuulutettu", siitä hyvinä esimerkkeinä toimivat naapurimme Ruotsin rohkeat halliratkaisut ja sijoitukset lajiin.  Käytännössä niillä tarjotaan selkeä vaihtoehto lasten ja nuorten liikuntaan sekä tukevoitetaan kansalaisten elinvoimaa ja mahdollisuuksia vaihtoehtoiseen harrastamiseen.  On niin, että lopullinen hintalappu on jaettava käyttövuosilla ja käyttäjämäärillä.

Kaupunki tavoittelee täyttä valtionapua pariksi vuodeksi, yhteensä n. 0.6 miljoonaa euroa, kokonaishintalapun ollessa 4 miljoonaa euroa.  Valtio siis kantakoon vastuunsa potista ja jos ei kanna, suurennuslasin fokukseen kohdentuvat mikkeliläisten politikkojen kaukokatseisuus ja toimet.

 

EI PELKKÄÄ RUSETTILUISTELUA

"Jos et ole kunnossa, tässä ei ole mitään jakoja", totesi Antero Levänen eräässä lehtihaastattelussa.  Satunnainen lukija saattaa miettiä jo väistyneen päävalmentajan sanomaa, tuleehan urheilijoiden olla yleensä kunnossa.

Jääpallokentän koko on n. 100 x 60 m ja peliaika 2x45 minuuttia, peliä käydään intensiivisesti koko otteluajan, vain välttämättömien katkojen suodessa pienen lepoajan pelaajille.  Jääpalloilija luistelee reippaat 20 km yhdessä ottelussa, pelitempo on raastava ja pitkäkestoinen, peli on raju koetus pelaajan kropalle.

Jalkapallossa pelikentän koko on liki sama, jalkapalloilija juoksee ottelun aikana n. 10 km keskimäärin, pelipaikasta riippuen.  Jääkiekkoilija luistelee otteluissa keskimäärin 9 km, mutta ottelutempo lepuuttaa pelaajaa tehokkaasti.   Eräs amatööri kirjoittaa artikkelissaan näiden kahden vertailtavien pallopelien temmon olevan liki samalla tasolla, totta, mutta jääpalloilija luistelee silti 25 km,  jalkapalloilija juoksee 10 km. Jääkiekkoilijan ottelutempo ja luisteltu matka ovat oma käsitteensä, eikä liene vertailukelpoinen. 

Jääpalloluistin eroaa tavallisesta luistimesta tai jääkiekkoon tarkoitetusta luistimesta.  "Hokkarin" takaosan nilkkaläppä puuttuu ja tarkkasilmäisimmät huomaavat terän profiilin olevan pidemmän.  Luistimen terän profilointi tarkoittaa terän kaarevuuden asteen muuttamista, pidempi terän profiili antaa pidemmän liu´un.  Nilkkaläppä taas puolestaan vähentää saatavaa vauhtia, potku lyhenee ja jalat väsyvät, teho häviää luistelusta, niinpä läppä poistetaan.  Pitkä potku on avaintermi jääpallossa !

Hra Hännisen hauta on nähnyt monenlaisia pelimiehiä.  Maailmanmestari ja Suomen mestari Kimmo Huotelin on malliesimerkki luisteluvirtuoosista ja pelinrakentajasta, Kimmon pitkä kiihtyvä liuku jäällä yhdistettynä erinomaiseen pelinlukuun teki hänestä ylivoimaisen tehokkaan.  Vanhoista mestareista Antero Aso Nikkanen oli samaa luokkaa, kerrassaan loistava luistelija, jonka luistelun liuku oli vaivatonta sekä tehokasta ja mailankäsittely erinomaista.

Ei ihme, että ovat legendoja.

  

     

 

 

UUSI SUORATOISTOPALVELU JÄÄPALLOLLE

Suomen Jääpalloliitto on sopinut ruotsalaisen suoratoistopalvelun Stayliven kanssa jääpallon striimauksista Bandyliigassa kaudella 2024-2025, uusi FINBANDY TV aloittaa lähetykset 17.11.2024 klo 13.oo ottelusta JPS-Akilles.  Ensimmäinen lähetys on kauden avajaislähetys, Finbandymagazine, ja se on katsottavissa 11.11.2024 osoitteessa Finbandytv.fi.

Kuvat SJPL:n sivuilta

Suoratoistopalvelun kautta nähdään maksullisina (9.99 euroa/matsi tai 49.99 euroa/kausi) kahdeksan matsia selostettuina, joista Kampparit nähdään uudella kanavalla 1.12. ja 4.12.2024.

SJPL:n puheenjohtaja Antti Parviainen kertoo sopimuksen olevan alun laajemmallekin toiminnalle ja liitossa on Parviaisen mukaan halukkuutta kehittää palvelua edelleen jatkossa.  "Toivomme, että yleisö löytäisi tämän ja saisimme mahdollisimman monta tilaajaa, se määrittää palvelun jatkon", sanoo Antti Parviainen.

Bandyliigan joukkueista useat lähettävät jo otteluita eri alustoille paikallisten toimijoiden tai omien sopimustensa kautta ja ne jatkunevat sekä täydentävät nyt starttaavaa Finbandy TV:n lähetyksiä.

Kampparit jatkaa Solidsportin kanssa, ottelut striimataan selostettuina Hänskistä, kertoo Jarkko Vahvaselkä, palveluntarjoajan asettamaan 5 euron hintaan.  

FinbandyTv:n esittelyvideo osoitteessa :

https://www.finbandytv.fi/video/s-esittelyvideo-nj120o

 

                           PALVELUKSEEN HALUTAAN

                                       MESENAATTI !

Kämäriltä kuuluu huonoja uutisia, jääpalloväelle ne ovat myrkkyä, murentavat hentoa tekojään pintaa ja panevat jääpalloväen miettimään tulevaa.  Alkavan kauden kynnyksellä tähän ei olisi ollut varaa ja toivotaankin, että lopullista vahvistusta Varkauden suunnalta ei tulisi, onhan tietojen mukaan rahat ja pelimiehetkin koossa, kiitos Kampparien ja JPS:n.

Mesenaatille siis olisi käyttöä jääpallopiireissä, varsinkin intoa puhkuville "mika anttosille", tai kunhan olisi edes oikea mesenaatti, jonka CV:ssä mainitaan muutaman jääpallohallin sponsorointi mahdollisuus.  Utopiaa, saattaa lukija todeta ja sitähän se onkin, ja vankkaa sitä.

                                         Kuva Kampparit/Sari Laanterä

Mika Anttosen, St 1:sen miljardöörin, huhutaan hakevan Olympiakomitean päälliköksi, oiva mies, joka on huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta.  Ajattelee siis samoja asioita, kuin me jääpalloihmiset lajista, jonka eräs kivijaloista on lasten ja nuorten liikunta ja vaihtoehdon tarjoaminen talvisiin liikuntaharrastuksiin.  Joku yhdistävä tekijä jääpalloon siis on. 

Aasinsiltaa 👈👉 pitkin olympialaisiin, jos menee oikein huonosti, nostetaan kädet pystyyn ja vaihdetaan lajia.  Maahockey sopisi, ei tarvittaisi halleja eikä tekojäitä,  kesä ja tekonurmikenttä riittäisi, tasoa ja osaamista löytyisi pienellä treenaamisella.  Ja olisihan laji jo valmis olympialaji, joten sekin ongelma ratkeaisi sillä.  Ei muuta kuin hakemaan "hra Singhiä" mesenaatiksi.  😎

Takaisin karuun mentaliteettiin ja Veparien johtokunnan päätökseen, oli epävarmuutta ja riittämätöntä sitoutumista taustajoukoilta.  Oliko päätös hätiköity.  Varkauden kaltainen pieni teollisuuspaikkakunta asettaa toisaalta vankan haasteen toimijoille ja resursseille, kun talkootyökin taitaa olla menetetty tapa tehdä työtä.  Sopii kuitenkin kysyä 84:n pääsarjavuoden velvoittavuutta.

Seura ilmoittaa pitävänsä välivuoden, toivottavasti vain yhden (jos sitäkään ?) , koska kun ote kirpoaa mailan varresta ja pallo häviää hankeen, asiat tuppaavat vaikeutumaan ja uudelleen järjestäytyminen hankaloituu.

 

 

PELI, JOKA EI SUOSTU KUOLEMAAN.

  Näin otsikoi ruotsalainen Malmön yliopiston liikuntatieteen apulaisprofessori Torbjörn Andersson tutkimuksensa sekä tarinansa jääpallosta ja sen suhteesta ruotsalaiseen urheilukulttuuriin.  Tarinalla lienee kontaktipintoja myös suomalaiseen jääpallokulttuuriin.

  Otsikkoa on toisteltu myös Suomessa, varsinkin nyt, kun kaivattu ja odotettu hallihanke on taas kerran vastatuulessa.  Suomessa, kuten Ruotsissakin jääpallo lajina ankkuroituu kuitenkin syvemmälle jään pintaan, sen perimmäisiä tarkoitusperiä ja tehtäviä ovat kansalaisyhteiskunnan palveleminen ja vaihtoehdon tarjoaminen sekä lajin harrastajille että koko yhteiskunnalle.  

  Jääpallon tulevaisuus on turvassa, jos laji pysyy nykyisessä dynaamisessa menossa mukana.  Lajin on pystyttävä sopeutumaan yhteiskunnan uuteen rytmiin, on löydettävä keinot lajin nykyaikaistamiseen, mutta pidettävä silti mielessä perinteet.  Ruotsista saa hyvät neuvot ilmaiseksi, seurataan vain kehitystä sveanmaalla ja tehdään perässä.  No, ei nyt sentään, mutta sinne päin, onhan siellä onnistuttu säätämään lajille oma tilansa, joka menestyy ja voi hyvin.  On siis edettävä askel askeleelta.

  Nyt jos koskaan elämän ja kuoleman kysymys on halli.  Ja niitä tulisi saada rakenteille useita.  Millä rahalla, sitä en tiedä, mutta tiedän niiden sijoittuvan pääkaupunkiseudulle sekä suomalaisiin jääpallokeskuksiin, joissa nähdään selkeä markkinarako ja mahdollisuus integroida investointi kansalaisten liikuntaan ja sitä kautta hyvinvointiin. 

   

  TV:n vaikutus yhteiskuntaan ja kansalaisiin on kiistaton.  Suomessa YLE näyttää lajistamme yleensä vain loppuottelun, kiitos siitäkin vähästä.  Ehkä saamme sen minkä ansaitsemme ja juuri siksi lajin on kehityttävä, sen harrastajapohjaa tulee kasvattaa, siitä tulee tehdä kiinnostava vaihtoehto yleisölle, nuorisolle sekä edustustasolle.  Silloin olemme ansainneet näkyvyyden ja palstatilan, julkisuus tulee sen myötä.  Koska on niin, että harrastajamäärät kertovat medialle mikä kansalaisia kiinnostaa ja mitä halutaan nähdä ja kuulla.   

  Maaseudun jääpallokaupungit tulevat muodostumaan lajin harrastuksen keskuksiksi, joissa eri maakuntien erityispiirteistä kumpuava mentaliteetti värittää ja rikastuttaa lajia, antaa lajille heimokulttuuria sekä lujittaa yhtenäisyyttä.  Syntyy oman kaupungin/maakunnan tuote, Seura.

  

                  Kuva Kari Nuolinko Kamppari - arkisto

  Fanikulttuuri tulee lajin menestymisen myötä, väriä tunnustetaan ja sen ympärille vihkiydytään, siitä tulee jopa elämäntapa perheittäin omien lasten harrastusten myötä.  Torbjörn Andersson tarkastelee laji- ja fanikulttuuria Ruotsissa loppuotteluiden kautta.  Finaali, kauden loppuhuipennus, kerää pelipaikkakunnalle valtavat määrät faneja, jopa enemmän, kuin jalkapallossa.  Se on perinne, josta ruotsalaiset eivät halua luopua.

  Perinteet siis elävät Ruotsissa ja jääpallo elää perinteiden ja nykyajan välillä sopeutuen aikaan sekä tapoihin.  Siksi se onkin menestyvä vaihtoehto harrastajille.

  Jääpallo syntyi Englannissa joskus 1700 luvun jälkeen, 1800 luvun puolenvälin paikkeilla Nottingham Forest Football and Bandy Club oli ensimmäisiä seuroja, joissa pelattiin bandyä.  Kansainvälisyys on elinehto monelle, niin jääpallollekin.  Kansainvälinen jääpalloliitto FIB on tehnyt hyvää työtä, harrastuspohjaa on laajennettu ja laji hamuaa tosissaan olympialajiksi.  Parhaaseen a-ryhmään kuuluvat Ruotsi, Norja, Suomi, Kazakstan ja Venäjä, lajin MM-turnauksiin on osallistunut toistakymmentä maata. 

      

   

PAKKANENKO PÄÄOSASSA ?

Kova pakkasjakso sattui poikien MM-kisojen ajaksi, kirjoittaja luulee suurimman kärsijän olleen jääpalloväen, harmi, sillä todella tasaisia otteluita pelattiin ja hyvällä tasolla.  Sentään finaaliin saatiin normaali ulkoilmakeli,  joka näkyi myös yleisömäärässä.

  Kampparit hoiti käytännön järjestelyt ja jos saa lainata pääsihteeri Kimmo Huotelinia, myös kirjoittajaa hävettää maineikkaan Hänskin huoltotilat, muutenhan kenttä kaupungin keskellä sai ainakin ruotsalaisilta kiitosta sijainnistaan, hyvä niin.

  Pakkaselle emme voi mitään, napsaisi merkkinsä ilmeisesti myös ottelun striimaukseen ja juhlava (ilmeisesti) opening seremony jäi kotikatsomoissa näkemättä.  Kommentit striimin katsojakentässä kertoivat seuraajien olleen harmissaan tilanteesta, no, joku nokkela kaiveli muutaman kerran näkyvän kanavan framille ja linkitti sen kommenttikenttään, näin saatiin ottelu näkymään.

  Kun näytetään näinkin merkittävä tapahtuma, ainakin kirjoittaja jäi kaipaamaan hidastuksia ja toistoja maaleista yms.- tapahtumista.  Muuten striimaus oli tuttua laadukasta mikkeliläistä tasoa ja laatua lähikuvineen ja kameratekniikoineen.  

  Ennakkokaavailuissa Norja noteerattiin tasapäiseksi kolmikkoon ja se stemmasi, Norskit näyttivät osaamistaan ja kookas joukkue tarjosi tasapäisen vastuksen Ruotsille ja Suomelle.  Joukkue pelasi näyttävää ja kurinalaista jääpalloa Olav Heyerdahlin, Michael Hansenin ja Sondre Ramstadin johdolla.  Joukkueen esitys rauhoittelee jääpalloväkeä, Norja on mukana jääpallon jalossa lajissa jatkossakin.  Hieno suoritus tunturimaan pojilta, sääli, että jonkun oli jäätävä kolmoseksi.

  Ruotsi oli ennakoidun vahva, joukkueen luisteluvoima näkyi pelaajien otteissa ja joukkue luotti pallolliseen pelaamiseensa, tekniikkaa löytyi ja se näkyi mm. varmana ilmapelin hallintana ja narukerän kierrättämisenä alakerran kautta sitkeästi.  Ruotsalaisten aprikoitiin kärsivän pakkaskelistä ja ulkoilmakeleistä, no pakkasta oli ja luntakin saatiin finaaliin.  Tiedä häntä sitten, ainakin finaali ratkesi pitkään palloon, mutta niitähän Ruotsikin viljeli lopuksi.  Lucas Matsson, Alex Gustavsson sekä Rasmus Lundahl näkyivät naapurin tasokkaasta joukkueesta.

                                     Kuvat Finbandy

  Suomi oli kotonaan Hänskissä, eikä ihme, tuttu kenttä ja kommervenkit.  Fyysisen mittarin mukaan pienikokoisin, mutta pippurinenkin, selkeästi yksilöihin nojaava joukkue, joka raatoi niska limassa kuskaten narukerää 2-3:n pelinrakentajan voimin.  Muutama pelaaja nousi parrasvaloihin erityisesti, Simo Huotelin ja Iivo Korhonen etunenässä, mutta myös Oskari Kokko ja Paavo Tapio tekivät mainion turnauksen.  Erikoista ja harjoiteltavaa lienee kulmurit, niistä tulisi saada jotain kotiin viemisiksi, ettei ratkaisu ensi kerralla jää jatkoajalle.

Apropoo, pakkasesta.  Pohjoisen poikia kaikki, eivät jähmettyneet !

      

 

JÄIKÖ JÄÄPALLO LAJINA HIMMAILEMAAN ?

No ei ihan alkuun mennä, mennään vaikkapa vuoteen 1967, silloin Lappeenrannan Kimpisellä pelattiin MM kullasta ja niin pelattiin myös Oulussa, Warkaudessa, Helsingissä ja Mikkelissä.  Hyvin silloin meni, hopeaa pokattiin ja kolme suurmaata katselivat pojojaan plakkareissaan, kullakin neljä ja NL mestari.  No niin.

Väkeä oli katsomassa 15500 ja n. 2600 per matsi, ei huono.  Luulen jääpalloherrojen hykerrelleen, kassan kilisseen ja pillerin pyörineen, kansakin sai sirkushuvinsa.  Oli ne aikoja ne.

Kuumaa mehua ja makkaraa myydään edelleen ulkokentillä, ajat eivät ole siis muuttuneet?  Vaikka ovatkin muuttuneet, mehulle ja makkaroille ei ole ostajia entiseen malliin.  Ostajat hengailevat lämpöisten hallien sisätiloissa ja mutustavat hodareita ja särpivät olutta palan painikkeiksi, nauttivat nykyisen suurlajin ottelun tuoksinasta sekä hallien lämmöstä.

Mitä tapahtui entiselle suurlajille ?

Ruotsalaiset osaavat ja elintaso antaa mahdollisuuksia, ne käytettiin.  Suomen kansallislaulussa on kohta, jossa lauletaan kovaa ja korkealta, " ... kuin kotimaa tää POHJOINEN"!  Pohjoisen pojat Ruotsin itäpuolella, täällä ei ollut samoja mahdollisuuksia, kuten rakkaalla naapurillamme. Svea Mamman väki värkkäsi halleja, lajin asema jääkiekon rinnalla/vaihtoehtona, niin pelaajille kuin suurelle yleisöllekin, säilyi ja menestyi.

Kuva Federation of International Bandy

Siis jääpallo suurlajina muuntui Ruotsissa vaihtoehdoksi jääkiekolle ja voi edelleen hyvin.  Suomessa ei.  Ohje suomalaisille kuuluikin " Rakentakaa jäähalleja".  No, jääpallo on kovassa huudossa Ruotsinmaalla, sen näkee tikettiluukulla, pari tuhatta tikettiä myydään alkavaan sarja-matsiin, ratkaisupeleihin monin verroin, mikäs on harrastaessa.  Vaihtoehto suurlajille toimii ja voi hyvin.   

Ruotsin kaltaista hurmosta ei liene Suomessa olisi ollut odotettavissa, mutta aina jotain sentään.  Ainakin osa Svea Mamman puolelle siirtyneistä Bandyliigan pelaajista olisi jäänyt kotomaan halleihin ja ulkokentille, näin tasoero naapurimaiden kesken olisi entistä niukempi.  Mutta kun ei, niin sitten ei.

"Rakentakaa halleja" - nooh helpommin sanottu kuin tehty, ainakin Suomessa.  Erään ruotsalaisen hallin rahoituspohja noudatteli seuraavanlaista polkua.  Jääpalloseura "kruunasi" omalla osuudellaan osan, kunta investoi hankkeeseen kruunuja ja yksityinen säätiö sijoitti loput.  Onko Ruotsi todella näin paljon edistyksellisempi, kuin Finland, jos siltä näyttää, sitten lienee niin.  Rahaa ainakin on eritavalla ja sitä käytetään urheilurakentamiseen sekä ajatellaan sen vaikutuksia yhteiskunnallisesti, ei aina vain kaupalliselta pohjalta.

                                                    Kuva Vetlanda BK

Satsaukset nähdään kansallisina ja yhteiskuntaa tukevina sijoituksina sekä ajatellaan hallien palvelevan elinkaarensa aikana laajoja käyttäjäryhmiä, tarjoavan yhteiskuntaan vaihtoehdon kansalaisten liikuntaan ja hyvinvointiin.

Takaisin Lappeenrantaan, nyt muutaman vuoden päähän.  Näytti himmailu Suomessa loppuvan, jääpallohallihanke saatiin hyvään vauhtiin, niin toiminta-ajatuksen kuin rahoitusenkin kannalta. Mutta suomalainen kolmiyhteisö ei onnistunut, kuten kappaleessa 7 mainittu ruotsalainen vastaava.  

Erikoista, mutta niin suomalaista.
 

 

 

ENSIMMÄINEN PELI

Hienoa Kamppari-nuoret, peli oli täysosuma, pelaaminen näytti valmiilta ja luistin kulki, pallonhallinta oli kotijoukkueella, yksilöt nousivat Kamppari-joukkueesta esiin.  WP vieraili liki parhaalla kokoonpanollaan Mikkelissä ja se korostakoon ottelun lopputulosta.  Hyvä niin.

Kolumnisti iloitsee nuoren joukkueen voitosta, sekä Solidsportin voitosta striimauksessa.  Kerrankin näkyi osaamista ja jopa ruotsalaistyylistä toteutusta lähetyksessä, pallo saatiin esiin, tilanteisiin zoomattiin ja lähikuvat toivat ottelun katsojille paremmin tarjolle, kamera seurasi palloa ja pelaajia.

Seura kertoi aiemmin panostavansa striimien laatuun ja se näkyi Solidsportin toteutuksessa.  Kirjoittaja ei tiedä onko striimi-soppari Suomen Jääpalloliiton keskitetyn yhteistyö hedelmiä, jos on, hyvä taas niin.

Takaisin Kamppari-junioreihin ( ! ), matka on vasta alussa, siis mennään nöyränä ja pidetään mielessä jääpalloperinteet Mikkelissä, mutta muistaen kuitenkin oma osaaminen ja nuoruus.  Se antaa voimaa katsoa eteenpäin.

HAKUPROSESSI MAALIIN !

Pitkä hakuprosessi näytti hallituksen jäsenille oman työn ohessa tehtynä toiminnanjohtajan arkipäivän todellisuuden ja sen, miten tämänkin kokoisen seuran käytännön asioiden suunnittelu, hyväksyttäminen, toteuttaminen ja seuranta sijoittuvat päivän työrutiineihin.

Nyt valittu uusi toiminnanjohtaja Jarkko Vahvaselkä on oiva valinta Kimmon saappaisiin, tai pitäisikö sanoa luistimiin.  No, miten vain, pääasia lienee, että valitun henkilön sopivuus natsaa.  Jarkko tulee maailmasta, jossa ykkösprioriteettina on suunnitelmallisuus ja asioiden sujuvuus organisaation sisällä, vankkaa kokemusta asioiden toimivuudesta siis on.

                                Kuva Ese Korhonen

Jääpallomaila on pysynyt Vahvaselän hyppysissä siinä missä hieman myöhemmin myös kolopallomailatkin, molemmat sopivat Kampparit ry:n julkisuuskuvaan ja tukevat ilmettä sekä seuran menttaliteettia.  Istuvat siis Jarkon henkilökuvaan mainiosti.

Valintaprosessista voidaan poimia myös perusmikkeliläisyys, urheiluhenkisyys ja halu kehittää lajia sekä huoli lasten ja nuorten liikunnan edistämisestä sekä valitun elämäntilanteen sopivuus tehtävään. Voidaan olla varsin tyytyväisiä hyvästä hakijasta toiminnanjohtajan pestiin.

Ainakin näin emeritus-ajattelijan mielestä. 

 

UUDEN EDESSÄKÖ ?

Olli Manninen pohti Länsi-Savon artikkelissa edustusjoukkueen tilannetta, eikä syyttä.  Myös kollegalleen Antero Leväselle tilanne ei liene mikään uusi, "rakennettu on ennenkin" ja nyt vain mennään niillä mitä meillä on.  Ja onneksi meillä on.

Parivaljakko on luotsannut Kamppari-joukkuetta jo pitkään, molemmat tietävät realiteetit ja sen, että ennen pitkää juniorityö tulee palkitsemaan luotsit pelisuorituksillaan, nuoret pelaajat lunastavat paikkansa niin joukkueen ytimeen, kuin Bandyliigan eliittiinkin.

Päävalmentaja Olli Mannisen kommenttia " Ensi kaudella menestys ei ole se iso juttu, vaan se, että seurana lähdetään rakentamaan tulevaisuutta", aprikoin.  

Topi Saukkonen siirtyy Sandviken AIK:n pelaajistoon

"Uuden rakentaminen ei koske ainoastaan edustusjoukkuetta, vaan koko seuraa ja sen toimintaa", blogisti miettii eritoten.

Manninen toteaa myös, että "Mikkelin vetovoima ei ole tällä hetkellä hyvä".  No, Olli peilaa tilannetta omien nuortensa ja heidän kavereidensa perspektiivin kautta, eikä siihen liene mitään lisättävää.  Voi vain ajatella niin, että kuitenkin Mikkeli on eräs Suomen jääpallokeskuksista ja sen vipuvoiman avulla pelaajien tulisi olla tervetulleita kaupunkiin ja pelaamaan Mikkeliin.

Hopeajoukkueen hajoaminen ei tullut yllätyksenä.  Odotettavissa oli Hauskan veljestrion ajatukset ja se, että aikansa kutakin, tosin lienee aistittavissa vielä jotain on.  Blogisti miettii Rassen ratkaisua, jos soppari oli 1+1, jäi 1 käyttämättä.  No Rasmus kertoili itse päätöksestään ja keskusteluistaan Akilleen valmennuksen kanssa ja sitä kunnioitetaan.  Viitaten edelliseen kappaleeseen, myös blogisti miettii Mikkelin vetovoimaa ja tarjoamia mahdollisuuksia, kun  Kampparien organisaatio ja luotu jääpallokulttuuri ovat kuitenkin suomalaista eliittiä, pelaajien tehdessä valintojaan.

Kohdistiko Olli Manninen hopeajoukkueen hajoamisessa piikin omaan itseensä mainitessaan Länsi-Savon haastattelussaan, että nuoret pelaajat halusivat peliaikaa, eivätkä saaneet vastuuta?  On kuitenkin luonnollista ja hyväksyttävää, että nuoret pelaajat katsovat eteenpäin ja tulevaisuuttaan.  Ei kasvattajaseura mihinkään katoa ja sinne on hienoa taas palata kunnioittamaan saamiaan oppeja sekä taitoja.  Mentaliteettia, joilla on kannuksensa hankkinut.

 

        

 

LOPPURUTISTUSTA

Kevät ja kauden päätös yllättää aina, ikään kuin se tulisi puun takaa, niin nytkin.  Vuodenajat tulevat niin kuin niiden tulee tullakin, jäät sulavat kuten pitääkin.

Finaalin ei pitänyt sulaa, odotukset olivat lämpimät ja jää Porissa kovaa, molemmat sulivat kuitenkin eikä Kamppari-porukka saanut mukaansa 185 vuotiaalle Mikkelille sen haluamaa lahjaa.

On selvää, että hopea ei ole häpeä - no hieman kulunut ja lohduttamaton fraasintynkä alkaa jo olla, mutta kuitenkin sitä lienee käytettävä paremman puutteessa.  Erikoista tässä casessa on se, että lataus jäi nyt piippuun, kulta meni ansaitusti kaverille ja pulinat pois.  Voidaan aprikoida syitä ja syntyjä, mutta harmillista erikoisen lisäksi casessa on Mustan voimattomuus ja alle oman tason pelin esittäminen.  Se ei antanut finaaliin oikeaa singnaalia eikä näyttänyt loppuottelun joukkueiden todellista tasoa, osaamisesta puhumattakaan.  Harmillista lajin kannalta.

Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin Kamppari-yhteisölle hieno, jopa loistava.  Johtava suomalainen jääpalloseura voi ylpeillä juniorityöstään niin junnusarjojen tulosten, kuin edustusjoukkueenkin osalta.  Katsottaessa tulevaan voidaan olla luottavaisia mikkeliläisen jääpallon puolesta ja lajinkin puolesta kokonaisuutena.  Kirjoittaja aistii bandyliigan tason olleen selkeässä nousussa, samoin lajin kiinnostuksen Suomessa.  On vain muutama muuttuja alkuun ja sitten muutama vielä lisää.

Jääpallohallit.

      

 

SUHMUROINTIA KAIKIN PUOLIN !

Ottelut tulee ratkaista kentällä, kabinetti-ratkaisut kertovat jostain, joka ei kuulu urheiluun, eikä siis jääpalloonkaan.

Bandyliigan 2022-2023 kaudella on suhmuroitu muutaman kerran, molemmissa käytiin kovilla kierroksilla, toisessa jopa ylikierroksilla.  Kyse oli sääntöjen tulkinnasta tai tavasta hakea sääntöjen kautta oikeutta asialleen.  Molemmat päättyivät fiaskoon, mainehaitta oli ainut voittaja näissä caseissa.

Kuva Kampparit-Narukerä by Jukka Laitinen

Kumpaankin tapaukseen liittyy toiseen osapuoleen kohdistuvaa  vahvaa ja jopa terävää kirjoittelua kotisivuilla sekä kaverin mustamaalaamista, asian vääristelyäkin.  Säännöt ovat molemmissa keskiössä ja niiden lukemista tässäkin kirjoituksessa tähdennetään, toisessa tapauksessa renki vei isäntää, toisessa taas ihmetellään onko vastalause-menettely tehottomampi, kuin video asiasta.

Kuka sitten oli stoorin konna ja kuka syyllinen?  Molemmat.  Näin Team-Kurinpito ajatteli ratkaisussaan.  Toinen oli kalastus matkalla etiikan järvellä ja toinen käytti Kosaansa turhan korkealla.

Tuomarit nousevat otsikoihin usein, niin tässäkin tapauksessa.  Ottelun tuominnut päätuomari vihelsi ratkaisunsa ajassa, joka hänellä on käytettävissään, siinä sanotaan tapahtuneen tuomarivirheen ja sen ratkaisseen ottelun.  Säännöissä sanotaan kuitenkin tuomarin sen hetkisen päätöksen olevan lopullinen, siihen ei kurinpitokaan voi vaikuttaa.  Siteeraan erästä asiasta kirjoittajaa "Tuomareiden palkkiot jääpallossa lienevät niin pienet, ettei niiden takia kukaan jaksa määräänsä kauempaa solvausten kohteena".  Eipä kyllä ole voittajia tässäkään casessa.
  

Niin tai näin, Team Knuuttila/Tammilehto/Tuhkanen kertoi tylysti päätöksessään ottelutuloksen ( 1-2 ) jäävän voimaan ja pelejä jatketaan keskiviikkona 1.3. klo 19.00 Porissa.

Kysyttäessä värilaseista, kirjoittaja kertoo katsovansa mustilla värilaseilla matseja, myös punaiset ovat päässä matkatessa entisen kotimaakunnan kentälle Satakuntaan, mutta myös vihreät pysyvät nenällä jääpallon jalossa lajissa.

Vaan yhtä aikaa niitä ei voi pitää.