EVAKKOAIKA

Lähemäki, Urheilupuisto, hra Hännin hauta vai mikkeliläisen bandy-kulttuurin hauta?  No, kaikissa näissä ratkaisuissa tarjotaan pelialustaksi ensisijaisesti luomujäätä, käytännössä mahdotonta ratkaisua.  Se tie lienee käyty jo loppuun ja koettu luistelukelvottomaksi.

Ensisijainen pelipaikka on ehdottomasti Hänninkenttä ja sen tekojää alustana, vaikka sekin on rakennusvaiheen aikana haastava ratkaisu.  Kuitenkin jääpallon kannalta ainut elävä valinta, siksi myös Kampparien johto ja jääpallopiirit sietävät siirtymäajan bajamaja-kulttuurin sekä pohjoispäätyyn rakentuvan parakkikylän, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kuvalainaus Mikkelin kaupunkilehden sivuilta

Pallo on nyt Mikkelin kaupungilla.  Kirjoittaja tuntee kiitollisuutta kaupungin päätöksestä rakentaa huoltotilat, investointi on mittava. Kuten kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen korostaa, on se mikkeliläisen liikunnan, koulujen, päiväkotien sekä seurojen kannalta välttämätön ja kaupunkilaisten elinvoimaa lisäävä ratkaisu.

Saatetaan ajatella, että nyt rakennetaan marginaalilajille liian kalliisti.  No, uudet huoltotilat palvelevat eri lajeja ympärivuotisesti, mahdollistavat niiden harrastamismahdollisuuksien kasvun, toimivat osana mikkeliläisten liikuntaa.  Kirjoittaja uskoo, että jääpallon asema marginaalilajina ei ole "kirkossa kuulutettu", siitä hyvinä esimerkkeinä toimivat naapurimme Ruotsin rohkeat halliratkaisut ja sijoitukset lajiin.  Käytännössä niillä tarjotaan selkeä vaihtoehto lasten ja nuorten liikuntaan sekä tukevoitetaan kansalaisten elinvoimaa ja mahdollisuuksia vaihtoehtoiseen harrastamiseen.  On niin, että lopullinen hintalappu on jaettava käyttövuosilla ja käyttäjämäärillä.

Kaupunki tavoittelee täyttä valtionapua pariksi vuodeksi, yhteensä n. 0.6 miljoonaa euroa, kokonaishintalapun ollessa 4 miljoonaa euroa.  Valtio siis kantakoon vastuunsa potista ja jos ei kanna, suurennuslasin fokukseen kohdentuvat mikkeliläisten politikkojen kaukokatseisuus ja toimet.

 

EI PELKKÄÄ RUSETTILUISTELUA

"Jos et ole kunnossa, tässä ei ole mitään jakoja", totesi Antero Levänen eräässä lehtihaastattelussa.  Satunnainen lukija saattaa miettiä jo väistyneen päävalmentajan sanomaa, tuleehan urheilijoiden olla yleensä kunnossa.

Jääpallokentän koko on n. 100 x 60 m ja peliaika 2x45 minuuttia, peliä käydään intensiivisesti koko otteluajan, vain välttämättömien katkojen suodessa pienen lepoajan pelaajille.  Jääpalloilija luistelee reippaat 20 km yhdessä ottelussa, pelitempo on raastava ja pitkäkestoinen, peli on raju koetus pelaajan kropalle.

Jalkapallossa pelikentän koko on liki sama, jalkapalloilija juoksee ottelun aikana n. 10 km keskimäärin, pelipaikasta riippuen.  Jääkiekkoilija luistelee otteluissa keskimäärin 9 km, mutta ottelutempo lepuuttaa pelaajaa tehokkaasti.   Eräs amatööri kirjoittaa artikkelissaan näiden kahden vertailtavien pallopelien temmon olevan liki samalla tasolla, totta, mutta jääpalloilija luistelee silti 25 km,  jalkapalloilija juoksee 10 km. Jääkiekkoilijan ottelutempo ja luisteltu matka ovat oma käsitteensä, eikä liene vertailukelpoinen. 

Jääpalloluistin eroaa tavallisesta luistimesta tai jääkiekkoon tarkoitetusta luistimesta.  "Hokkarin" takaosan nilkkaläppä puuttuu ja tarkkasilmäisimmät huomaavat terän profiilin olevan pidemmän.  Luistimen terän profilointi tarkoittaa terän kaarevuuden asteen muuttamista, pidempi terän profiili antaa pidemmän liu´un.  Nilkkaläppä taas puolestaan vähentää saatavaa vauhtia, potku lyhenee ja jalat väsyvät, teho häviää luistelusta, niinpä läppä poistetaan.  Pitkä potku on avaintermi jääpallossa !

Hra Hännisen hauta on nähnyt monenlaisia pelimiehiä.  Maailmanmestari ja Suomen mestari Kimmo Huotelin on malliesimerkki luisteluvirtuoosista ja pelinrakentajasta, Kimmon pitkä kiihtyvä liuku jäällä yhdistettynä erinomaiseen pelinlukuun teki hänestä ylivoimaisen tehokkaan.  Vanhoista mestareista Antero Aso Nikkanen oli samaa luokkaa, kerrassaan loistava luistelija, jonka luistelun liuku oli vaivatonta sekä tehokasta ja mailankäsittely erinomaista.

Ei ihme, että ovat legendoja.